VMHS-kaapelin päättäminen LSA+ ja ruuviliitin -rimalle (Osanäyttö)

VMHS-kaapelin päättäminen LSA+ - rimalle

Tein osanäyttötyöksi Jaakon ja Eliaksen kanssa VMHS (2x8x0,4) kaapelin päättämisen ruuviliitinrimalta LSA+ -rimalle. Kaapeli vedettiin luokasta S4003, luokkaan S4010. Viime kerralla harjoittelimme kaapelin liittämistä ruuviliitinrimalle joten aloitimme siitä. Putsasimme ensin vanhat liitokset rimalta kuumentamalla niitä kolvilla ja käyttämällä tinasukkaa. Kolvasimme johtimet ruuviliitinrimalle, tällä kertaa oikeassa järjestyksessä. 

Kaapeli kiinnitettynä ruuviliitinrimalle

 Tämän jälkeen jätimme tarpeeksi ylimääräistä kaapelia eli löysiä ja vedimme kaapelin seinässä olevan reiän läpi seinän toiselle puolelle. Kaapeli sitten vedettiin kulkemaan kaapelikiskoa pitkin kaapelihyllylle. Asettelimme kaapelin nätisti ja kiinnitimme sen nippusiteillä.

Kaapeli kulkemassa kaapelikiskoa pitkin.
Tässä alkoikin työn vaikein osuus, kaapelin vetäminen opettajan kopin läpi toiseen luokkaan. Vedimme kaapelin niin pitkälle kuin mahdollista kaapelihyllyä pitkin tikkaiden avulla. Kaapelista vedettiin ylimääräiset löysät pois, varmistettiin että se kulkee oikein kaapelihyllyssä, sitten tikkaita siirrettiin ja nämä vaiheet toistuivat. 
Kaapeli vedettynä kopin välikatossa.
Kaapeli kulkee hyllyä pitkin huoneen läpi.


 Vedimme kaapelin kopin välikaton läpi toiseen luokkaan kaapelihyllyä seuraten.

Kaapelin sisääntulo toisessa luokassa.
Vedimme taas kaapelin hyllyä pitkin nätsiti asennennusseinän päälle ja tiputimme sen kiskoa pitkin seinälle. Kiinnitimme kaapelin jälleen nätisti nippusiteillä.


Kaapeli toisen luokan asennuseinällä.
Vedimme kaapelin seinän läpi toiselle puolelle, ja jätimme tarpeeksi ylimääräistä kaapelia kaapelikouruuun, joka tuli myöhemmin tarpeeseen. Kuorimme kaapelin hyvän pituiseksi ja liitimme sen kahdelle LSA+ -rimalle.

Työ valmiina.

Johtimet oikeassa järjestyksessä
Tarpeeksi löysää johtimille.



 Törmäsimme muutaman virheeseen työn aikana, jotka loppujenlopuksi korjattiin.

  • Ruuviliitinrimalla oli muutama kylmä juotos (tätä ei korjattu)
  • LSA+ -rimalla johtimet kytkettiin ensin vahingossa väärinpäin.
  • LSA+ -rimalla johtimille ei jäänyt ensiksi tarpeeksi löysää.
  • Viime kerralla johtimet olivat ruuviliitinrimalla väärässä järjestyksessä.
Opin työn aikana
  • Putsaamaan ruuviliitinrimaa kolvia käyttäen.
  • Liittämään johtimet ruuviliitinrimalle tehokkaammin ja paremmin (oikeassa järjestyksessä).
  • Lisää kaapelin vetämisestä. (Löysien jättäminen, seinien läpi vetäminen)
  • Päättämään kaapelin LSA+ -rimalle paremmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti